Mikko Sauli kirjoitti sunnuntai HS-debatissa uusliberalismin demokratiaa näivettävästä vaikutuksesta. Valtioiden keskinäinen kilpailu ja taloudellisen voiton tavoittelun logiikka lävistävät yhteiskunnan ja alistavat kaiken muun kilpailukyvyn ylläpitämiselle.
Sauli peräänkuuluttaa aivan oikein kansainvälisen talouden kansainvälistä säätelyä.
Hyvinvointivaltiota on Suomessa "uudistettu" niin, että vaurautta on entisestään siirretty kaikkein rikkaimmille. Politiikkaa on yleensä perusteltu pakolla, vaikka muitakin reittejä esimerkiksi ulos lamasta olisi ollut.
En silti hyväksy näkemystä, jonka mukaan kaikki hyvinvointivaltion ongelmat johtuisivat vain uusliberalismin ideologisesta hyökkäyksestä.
1980-luvun radikaalivasemmiston ja varhaisvihreiden kirjoittelun lukeminen on avartavaa. Se on täynnä hyökkäyksiä hyvinvointivaltion jäykkää "systeemiä" vastaan. Ihmisten monimutkaistuvat tilanteet eivät enää sopineet yhteen järjestelmän tarjoamien ratkaisujen kanssa.
Yhteiskunnan monimutkaistuminen on keskeinen hyvinvointivaltion hankaluuksissa. Ihmisten tai perheiden elämänmuotojen rikkautta ja monimuotoisuutta on mahdotonta sisällyttää rajallisen systeemin puitteisiin.
Ikääntyminen on toinen kysymys. VATT
arvioi, että 2040 sosiaali- ja terveyspalveluissa tarvitaan 200 000 työntekijää nykyistä enemmän. Lisäksi pitäisi korvata ne, jotka lähtevät eläkkeelle.
Näihin ongelmiin olisi syytä kehittää oikeudenmukaisia ratkaisuja, muuten uusliberalismi meidät syö.
EDIT
Mikko Sauli: Uusliberalismi näivettää demokratiaa