6.11.08

Pimeyden jälkeen

Kahdeksan vuoden pimeyden jälkeen Barack Obaman vaalivoitto tuo pientä toivoa kansainvälisen politiikan kiemuroiden selvittämiseen. En usko ihmetekoihin, mutta USA:n paluu Bushin linjoilta johonkin sivistyneeseen monenkeskisyyteen olisi jo paljon.

Yksittäisenä tekona toivon, että Obama sulkee Guantanamon vankileirin heti virkaan astuttuaan. Leiri on todellinen häpeätahra koko läntiselle maailmalle.

Täytyy sanoa, että yhdysvaltalaisessa demokratiassa on jotain erityistä. Hillittömistä rahasummista ja valtavasta spektaakkelista huolimatta presidentinvaalikampanjat lähtevät kuitenkin ruohonjuuritasolta. Obaman kampanja kiersi ovelta ovelle ja soitti läpi valtavat määrät ihmisiä. McCain kiersi esivaaleissa New Hampshiressa puhumassa seitsemän ihmisen tilaisuuksissa.

McCainin tappion myöntemispuhe oli muuten todellisen valtiomiehen teko. Hän onnitteli voittajaa selvästi ja kunnioittavasta ja vaiensi ne, jotka sille buuasivat yleisöstä.

1 comment:

Anonymous said...

Bushin väsäämät vankileirit, Guantanamo Bayn lisäksi huhuja on liikkunut Afganistanin, Lähi-idän ja Itä-Euroopan vastaavista paikoista, Diego Garciasta ja viimeisimpinä laivoista, joista on tehty liikkuvia vankileirejä, CIA:n järjestämät "katoamiset" eri maista, joissa on kaapattu myös Euroopan maiden kansalaisia, waterboarding. Tuossa olisi jo aihetta pienelle totuuskomissiolla. USA:ssa on tuskin kuitenkaan sellaiseen sisäpoliittista tahtoa, kun kaapatut ja kidutetut olivat pääasiassa ulkomaiden kansalaisia.

Noiden lisäksi Obamalla on edessään kaksi kesken olevaa sotaa, toinen jo hiipumassa ja toinen päässyt juuri vauhtiin. Se lisäksi syvin talouskriisi sitten 1930-luvun. Täytyy toivottaa onnea, noiden selvittämiseen menee ensimmäinen kausi.