18.8.08

Vammaisten henkilökohtaiset avustajat

HS uutisoivaikeavammaisille suunnitellusta subjektiivisesta oikeudesta henkilökohtaiseen avustajaan. Toivon totisesti, että tämä saadaan läpi. Uudistus on vammaisten oikeuksien ja itsenäisen elämän mahdollisuuksien kannalta äärimmäisen tärkeä, jopa elämän ja kuoleman kysymys.

On hyvä, että vammaisten kohtelussa edetään pienin askelin itsenäisen elämän tukemisen suuntaan. Laitoksista ja erottelusta pitää päästä eroon niin pitkälle kuin mahdollista.

9 comments:

Tiedemies said...

En tahtoisi tehdä pilaa, kun näin tärkeästä asiasta on kyse, mutta...
Onko se sen itsenäisempää elämää, jos saa henkilökohtaisen avustajan? Sitä joko pärjää tai ei pärjää.

Ei kai meidän tarvitse leikkiä sanoilla ja väittää elämää itsenäiseksi silloinkin kun se ei sitä ole? Parannuksia heikompiosaisten elämään voi tehdä ilman semanttisia kikkailuja.

Tapio Laakso said...

Ei tämä ole mitään semanttista kikkailua. Tai ehkä voisi olla "itsenäisempään". Vammainen voi useissa tapauksissa toimia palkatun avustajansa pomona. Se on todella eri asia kuin esim. se, että avustaja on vammaisen henkilön äiti. Ainakin itse tuntemani vammaiset ihmiset ovat todella itsenäisiä tyyppejä ja tekevät päätökset omasta elämästään, vaikka heidän palkkalistoillaan onkin henkilökohtainen avustaja.

Tiedemies said...

Mutta eihän se ole heidän palkkalistallaan, jos se on yhteiskunnan kustantama!

Joko yhteiskunta pitää huolen heikommista tai sitten ei - parempi minustakin että pitää - mutta ei se, että siitä tehdään subjektiivinen oikeus poista sitä, että se avustaja tarvitaan ja ilman että joku muu sen maksaa, ei pärjää.

Kuten sanottua, ei minulla ole mitään tätä ehdotusta vastaan, mutta minua harmittaa se, että kielenkäyttöä veivataan koko ajan enemmän sellaiseen suuntaan, joka hämärtää tosiasioita.

Tapio Laakso said...

Sinä puolestasi häivytät eroja erilaisten tapojen välillä tarjota apua. Avustaja on vammaisen henkilön palkkalistoilla, jos hän tekee palkkaukset ja toimii työnantajana. Näin siitä huolimatta, että rahat tulevat yhteiskunnalta. Tässä on pirun suuri ero verrattuna siihen, että esim. palkkauksen ja esimiehenä toimimisen tekisi jokin muu taho. Vaikutukset itsenäisyyteen lienevät selvät.

Antti K said...

Tiedemies kirjoitti, että "sitä joko pärjää tai ei pärjää". Mitä tällä tarkoitetaan? Vammoja ja vammaisuusasteita on vaikka minkälaisia erilaisia. Ei voida puhua mistään yksityyppi-vammaisuudesta, jossa kaikki vammaiset laitetaan samaan lokeroon, ja jotka kaikki tarvitsisivat täsmälleen saman verran ja samanlaista apua. Toinen tarvitsee enemmän avustusta kuin toinen, ja erilaista apua.

Ja oleellinen pointti: asuminen yksin omassa kodissa, mutta avustetusti, tulee yhteiskunnalle halvemmaksi kuin asuminen laitoksessa.

Tiedemies said...

Tämä nyt meni vähän ohi siitä mitä tarkoitin.

Ihminen tarvitsee apua tai ei tarvitse. Hyvässä yhteiskunnassa apua annetaan niille, jotka sitä tarvitsevat. Sitä, että tätä apua annetaan, pidän tärkeänä ja hyvänä asiana.

Se, mitä pelkään on, että kun subjektiivisia oikeuksia laajennetaan (mikä siis sinänsä voi olla todella hyvä juttu), niin samalla kielenkäyttöä muokataan siihen suuntaan, että syntyy mielikuva, että nämä subjektiiviset oikeudet ikäänkuin tulisivat jostain taivaalta ja poistaisivat koko taustalla olevan asian.

Auttamistavoissahan on eroja, ja osa tavoista tarjoaa autettavalle mahdollisuuden osallistua muun yhteiskunnan toimintaan enemmän, osa vähemmän. Siihenhän tälläkin pyritään: avustettuna yksilö voi toimia enemmän samalla lailla kuin muut.

Eli ehkä olet oikeassa tässä asiassa, se elämä todella on itsenäisempää, suhteutettuna laitoshoitoon.

Tapio Laakso said...

Näkemyksessäsi on pointti. Toisaalta oikeusperustaisen huolenpidon tavoitehan on ehkä mennä juuri tuohon suuntaan.

Jotenkin, että armo ja oikeus ovat eri asioita, jos hahmotat, mitä tarkoitan?

Oikeus johonkin asiaan pitäisi olla vahva, sellainen, jota ei ihan helposti voi pois viedä. Sellainen, joka ei ole riippuvainen armeliaisuudesta.

Anonymous said...

tiedemies kirjoitti "Ihminen tarvitsee apua tai ei tarvitse."

On kiinnostavaa, miten vahvasti tässä tuotetaan eroa vammaisiin ja vammattomiin, niihin jotka auttavat ja niihin joita autetaan.

Kaikki ihmiset tarvitsevat apua - siis toisia ihmisiä. Autonominen subjekti on harha, jonka ylläpitäminen vaatii näitä "toisia" , jotka ovat riippuvaisia, tuottamattomia jne. Eri ihmiset tarvitsevat toki erilaista apua. Mutta kaikki se voima ja toimintakyky, mitä meillä on, ylipäätään se, että on joku "minä", joka toimii, on riippuvaista toisista ihmisistä. Kaikki suhteellinen itsenäisyys on riippuvaista muista!

Tiedemies said...

No tottakai ero on olemassa, ei sitä tarvitse erikseen "tuottaa". Näissä kirjoituksissa ja tässä retoriikassa on tämä tavallinen malli todellisuudesta, jossa joku on vain päättänyt muka luoda eroja ja "normittaa" yksilöt jotenkin täysin mielivaltaisesti.

Näkemys on sympaattinen ja hyvä analyysin väline sosiologiassa, mutta valitettavasti se ei ole yhtenevä sen kanssa, mitä ihmiset kokevat arkitodellisuudeksi.

En vastusta vammaisten subjektiivisten oikeuksien lisäämistä, mutta vastustan sitä, että niitä yritetään perustella tavoilla, jotka ovat tavallisen kielenkäytön vastaisia tai ainakin venyttävät yleisesti käytettyjä merkityksiä äärimmilleen. Tällainen kielenkäyttö, joka on yleistä sinänsä hyviä asioita ajavien joukossa, on omiaan vieraannuttamaan vähän "konservatiivisempia" kansalaisia ja antaa vain aseita niille, jotka vastustavat näitä toimenpiteitä.

Ns. Poliittinen korrektius kaivaa hyvää vauhtia itselleen hautaa, ruohonjuuritasolla vastustus juuri tätä kohtaan on kova ja tämä kielenkäyttö ja "ei saa tehdä eroja"-retoriikka vain polarisoi asioita.

Näitä parannuksia toisten ihmisten elämään todella tehdään siksi, että nähdään heidän mahdollisuutensa rajoittuneiksi joidenkin (pysyvien tai tilapäisten) ominaisuuksien vuoksi. Ne ominaisuudet eivät katoa sillä, että muutetaan kielenkäyttöä. Jonkun rajan jälkeen se kielenkäytön muuttaminen tekee auttamisen ja mahdollisuuksien tasoittamisen mahdottomaksi.