24.8.08

Palvelut ja ideologia

Teoreettisesta ylivertaisuudestaan huolimatta sosialistinen tuotantojärjestelmä on aina tehottomampi kuin kilpailuun perustuva.

Näin kirjoittaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin projektinjohtaja Janne Aaltonen tänään HS:n mielipiteissä.

Ihmettelen tätä markkinafundamentalistista asennetta siinä missä oudoksun joidenkin vasemmistolaisten "julkinen tuotanto on aina parempaa" -väitteitä. Palveluntuotannon epäonnistuminen suorastaan taataan tällaisilla ideologisilla lähtökohdilla.

Rautatiet (siis radat, eivät niinkään junat) on tyypillinen esimerkki toiminnoista, jotka on järkevää hoitaa julkisena monopolina. Palvelupuolella suomalainen peruskoulu on osoittanut toimivuutensa. Toisaalta on selvää, että julkisen sektorin tuottamat palvelut ovat täynnä esimerkiksi johtamiseen liittyviä ongelmia, jotka pitää ratkaista tavalla tai toisella.

Kilpailutukseen ja ulkoa ostamiseen sisältyy ongelmia, jotka pitäisi saada ratkaistua:
-Markkinoita ei välttämättä ole, joten aitoa kilpailua ei synny.
-Kilpailutus on ammattitaitoa vaativaa hommaa, jota ei aina osata. Monesti päädytään halvimpaan, kun laatua ei osata määritellä.
-Kaikki kriteerit tilaukselle on määriteltävä etukäteen. Pyytämättä ja yllättäen tuotteessa A oleva loistokas ominaisuus, jota ei oltu kilpailukriteereihin merkattu, ei kelpaa lailliseksi perusteeksi valintaan.
-Firmat ostavat aina mitä tykkäävät kilpailutuksen jälkeen. Sen sijaan hävinnyt firma voi aina vetää kunnan oikeuteen jonkun muotoseikan perusteella, jos valinta ei miellytä.

3 comments:

lahtari said...

Lausunnossa oli tosiaan aivan kauhea virhe. Nimittäin väite sosialismin teoreettisesta paremmuudesta. Jos teorialla tarkoitetaan jotain järkevämpää kuin historiallista materialismia, niin sosialismi ei pärjää ensinkään. Vähänkään mutkikkaamman talouden hallitseminen keskitetysti vaatisi järjettömän suuren tietojenkäsittelykapasiteetin.

Neuvostoliittolainen ruokakauppa oli aika unohtumaton kokemus.

Tapio Laakso said...

Eiköhän kirjoittaja tarkoittanut vain ihan julkista omistamista. Suomi, kuten kaikki läntisen Euroopan maat, ovat puolisosialistisia.

Teemu said...

Minusta se on nimenomaan toisinpäin, teoreettisia syitä olettaa että yksityinen terveydenhuolto on tehokkaampi on olemassa, mutta empiirinen todistusaineisto ei joko tue tätä tai osoittaa päinvastaista. Ainoa järkevä johtopäätös jonka tästä voi vetää on että julkinen vs. yksityinen on niin karkea yleistys ettei se ole hyödyllinen, pitää katsoa palvelu ja tapaus kerrallaan.

Onneksi ei ole enää hiuksia päässä. Ei tarvitse uudestaan repiä niitä jos tulevien kunnallisvaalien keskustelu taas pyörii tämän aiheen ympärillä.