21.5.08

Edustajavaltakirja vasta rahoitusilmoituksen jälkeen?

Poliittisen historian professori Timo Soikkanen Turun yliopistosta ehdottaa Iltalehdessä, että kansanedustajat saisivat valtakirjansa vasta kunnossa olevan vaalirahoitusilmoituksen jättämisen jälkeen. Ei välttämättä huono ehdotus.

Monet ovat kritisoineet esimerkiksi kattosumman asettamista kampanjan koolle sillä, että tätä on vaikea valvoa. Peruste on huono. Ensinnäkään ei voida lähteä siitä (viime päivistä huolimatta), että suurin osa ehdokkaita tai valituista edustajista on epärehellisiä. Toiseksi paljastumiseen liittttyjen riittävien sanktioiden uhka varmasti rajoittaisi haluja rikkoa säädöstä. Toivon, että puolueet pitävät omalta osaltaan tulevaisuudessa huolta siitä, että avoimuutta noudatetaan.

Tietenkin toimittajilla on tärkeä rooli. Kunnallisvaalien rahoitus on selvitettävä jo ennen vaalipäivää.

EDIT: Ode kyselee saamansa kansalaispalautteen pohjalta puoluerahoituksen perään.

1 comment:

Heikki Sairanen said...

Se miksi minä suhtaudun skeptisesti vaalirahoituksen kattoihin ei ole se, että lakia sinällään ei noudatettaisi.

Ongelma on pikemminkin se, että sananvapauden kanssa on vaikea tehdä rajauksia siihen, mikä on hyväksyttävää viestintää ja mikä ei. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kampanjoiden avustusten rajoittaminen johti vain siihen, että mainostaminen tapahtuu 527-ryhmien kautta. Usein mainoksissa ei sinällään kerrota, kuinka hyvä ehdokas X on vaan mollataan ehdokkaan X vastutajia.

Tästähän on Suomessa jo kokemusta SAK:n mainosten kanssa. Olisiko SAK:lla pitänyt olla oikeus porvareita mollaavaan mainontaan, kun mainonnassa ei kuitenkaan puhuttu kenestäkään nimellä?