Eduskunnassa päätettiin eilen päästökaupan toisen jakson Suomen jakosuunnitelmasta. Päästökaupan vastustajina profiloitui vasemmisto. Yhtä demareiden ja neljää Vasemmistoliiton kansanedustajaa (sekä poissaolleita) lukuunottamatta kaikki vasemmistopuolueiden kansanedustajat äänestivät päästökaupan jatkoa vastaan. Käytännössä he siis esittivät Suomen irtautumista päästökaupasta.
Demareilta en odota mitään, mutta punaVIHREÄNÄ esiintyvän Vasemmistoliiton käytös on hämmästyttävää. Päästökauppa on kaikkine ongelmineen se työkalu, joka meillä tällä hetkellä päästöjen vähentämiseen on olemassa. Vasemmistoliiton edustajat haluavat markkinoiden pelossaan heittää koko järjestelmän roskiin. Ja kyse ei siis ollut kahdesta savupiippuänkyrästä vaan 11 edustajasta.
Kummallisinta oli se, että ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Pentti Tiusanen äänesti vastaan. Vielä valiokuntien mietinnöistä käydyssä keskustelussa hän toteaa seuraavaa:
"Puoliyö juuri kohta lyö, ja kello lyö kyllä koko planeetalle, jos me emme todella ryhdy nimenomaan toimenpiteisiin, aitoihin vähentämistoimenpiteisiin, hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen osalta. Mutta en yhdy niihin, jotka ovat hylkäämässä tätä esitystä. Kyllä me tarvitsemme myös päästökauppaa, vaikkakin ontuvana, mutta me tarvitsemme."
Janina Andersson avautuu blogissaan samasta aiheesta.