29.10.07

Parkkipaikkanormit kaupungeissa

Kuten hyvin on tiedossa, kasvihuonekaasupäästöt kasvavat eniten liikenteessä. Nyt kun käsittääkseni kaikki puolueet ainakin väittävät pitävänsä ilmastonmuutosta ihan todellisena asiana ja haluavansa vaikuttaa siihen, on syytä pitää silmällä, millaisiin konkreettisiin toimiin ollaan valmiita. Mahdollisuuksia ilmastonmuutosta torjuviin päätöksiin löytyy paljon aivan paikalliseltakin tasolta.

Helsingin kaupunginhallituksessa on tänään erään firman toive saada rakentaa enemmän parkkipaikkoja kuin alueelle on alunperin suunniteltu. Vastaavia toiveita kuuluu muiltakin suunnilta.

Nämä asiat ovat juuri niitä pieniä, mutta tärkeitä päätöksiä, joilla määritellään, ollaanko kaupunkia rakentamassa yksityisautoilun ja kasvavien päästöjen ehdoilla vai ei. Kantakaupunkiin ei pitäisi rakentaa enempää parkkipaikkoja, pikemminkin niitä pitäisi vähentää.

25.10.07

Ei omaa Stanstediä Helsingille

Malmin kentän siirtämisestä Porvooseen on viime aikoina ollut juttuja. Jotkut vaativat kentän säilyttämistä Malmilla. Kummin vain, mutta näiden suunnitelmien yhteydessä joillakin näyttää olevan hieman kunnianhimoisempia suunnitelmia.

Malmin kenttä pyörii Finavian subventoimana. Saattaa olla, että tällainen tukiaisten maksu ei kohta enää käy päinsä. Kannattava kenttä vaatisi kovempaa käyttöä. Käyttäjiksi saattaisi olla tarjolla näitä halpalentoyhtiöitä.

Tällaista kenttää ei Helsingin seudulle tarvita.

22.10.07

Edarivaalit

Tämän vuoden toiset vaalit eli ylioppilaskunnan edustajistovaalit lähestyvät. Olen itse ehdokkaana Helsingin yliopiston ylioppilaskuntaan.

SYL:n vaalikonevastaukset löytyvät täältä.

17.10.07

Peräseinäjokelainen keskustalinja

Laura Tuominen blogaa Peräseinäjoen Keskustanuorten aloitteesta: "Kokoontumisvapautta rajoitettava huippukokousten aikana".

Ilmeisesti Keskustanuoriin on muodostunut jonkinlainen demokratian vastainen siipi. Aika näyttää millaisen otteen se saa koko järjestöstä.

15.10.07

Neuvostoliitto Suomen siirtomaana

Otsikon raflaava ajatus on poimittu työväenhistorian kesäseminaarista. Pohdittiin mitä vielä voisi tutkia. Yksi esitetty ajatus oli, miten suomalaiset hyötyivät Neuvostoliiton kansan puuttuvasta valinnanvapaudesta.

Näin kaikenlaisten stasilistojen aiheuttaman kohun siivellä voi pohtia vuorineuvosten neuvostosuhteita. Rajan taakse saattoi myydä mitä tahansa roskaa, kun paikallinen väestö ei päässyt valitsemaan. Eikös tätä riistoksi kutsuta?

Valtasuhteet ovat harvoin vain yksisuuntaisia.

8.10.07

Radiohead julkaisee levynsä netissä

Radioheadin uusi levy ilmestyy keskiviikkona. Levyn voi hankkia netistä. Bändi toteaa: maksa mitä huvittaa.

Levy-yhtiöt ovat olleet hieman puulla päähän lyötyjä.

Time.comin artikkeli

4.10.07

Voihan liitot sentään

Yritän liittyä ammattiliittoon. Ensimmäistä kertaa. En lainkaan ihmettele, että ay-liikkeellä menee huonosti. "Tulosta lomake neljänä kappaleena ja lähetä se liittoon."

Ikinä kuulleet internetistä? Sähköisestä autentikoinnista? Palveluhenkisyydestä?

Tietysti lomake vielä vaatii kaikenlaisia tietoja, joista minulla ei ole aavistustakaan. Joten palaan asiaan huomenna uudestaan.

Huoh.