27.10.06

Sana kilpailutuksesta viikonvaihteeksi

Hesari kertoi tänään veteraanien kuntoutuspisteiden vähentymisestä kilpailutuksen seurauksena.

Kilpailutus sinänsä ei ole minulle mikään punainen vaate. Harva vasemmistoliittolainenkaan on niin sosialisti, että vaatisi kaupunkia hankkimaan itselleen esimerkiksi kännykkätehtaan.

Monet perinteisesti tuotetut julkiset palvelut ovat sellaisia, joiden kohdalla kilpailutuksen hyödyt ovat vähintäänkin kyseenalaisia. Erityisen kummallista minusta on, että kilpailutuksen hävinneet tahot voivat nostaa helposti oikeusjuttuja ostajaa vastaan. Minusta ostajan pitäisi saada ihan itse valita mitä ostaa. On absurdia, että kriteerit pitää pystyä asettamaan etukäteen. Tämä on johtanut tilanteisiin, joissa on ollut pakko valita huonompi ja halvempi vaihtoehto, koska ei olla etukäteen osattu pyytää paremman vaihtoehdon sisältämiä ominaisuuksia.

Kilpailutuksessa hinta ainoana helposti mitattavana suureena dominoi hyvin helposti laatua, ympäristöystävällisyyttä, eettisyyttä ym. tekijöitä.

Yksi kuvottavin piirre kilpailutukseen, ulkoistamiseen ja yksityistämiseen liittyvässä keskustelussa on ideologisuuden kieltäminen. Etenkin kyseisten asioiden kannattajat haluavat aina esiintyä pragmaattisuuden kannattajina. Jostain syystä näille ihmisille ei ole milloinkaan pragmaattista valita julkista vaihtoehtoa.

No comments: