11.9.06

Poliisi kommentoi

Apulaispoliisipäällikkö Jari Liukun mukaan Kiasman edustalla annettiin hajaantumiskäsky, jonka jälkeen paikalta pääsi poistumaan avattuja poistumisväyliä pitkin.

- Osa joukosta lähti pois, mutta osa joukosta jäi paikalle hajaantumiskäskystä huolimatta, Liukku sanoi STT:lle.


Kiinnostavaa. Samaan aikaan monet paikalla olleet kertovat, että heitä nimenomaan ei päästetty pois. Poliisi siis saartoi Kiasman aukion ensin ja antoi hajaantumiskäskyn vasta tämän jälkeen.

Tutut kertoivat eräästäkin maalta tulleesta poikaparasta, joka oli sattumalta osunut paikalle ja halunnut ottaa valokuvan jännästä tilanteesta. Putkaan.

Poliiseja oli paikalla niin paljon, että he olisivat voineet taluttaa käsikynkkää jokaisen paikalle mieltä osoittamaan tulleen Messukeskukselle huutamaan iskulauseensa. Minusta on ollut hassua lukea, että osa kommentaattoreista ajattelee poliisin estäneen kauhean härdellin. Ydinkeskustan eristäminen pitkäksi aikaa ja suuri määrä sivullisiin kohdistettuja toimenpiteitä olivat kyllä itsessään aikamoinen härdelli. Sanoisinko anarkisteja lainatakseni, että Helsingin kaduilla oli "hieman sekasortoa".

Hesarin silminnäkijäraportit ovat hyvää luettavaa.

Lisäys: Myös Lehti raportoi lauantain tapahtumista.

3 comments:

Henry said...

Mistään mielenosoituksesta, varsinkaan rauhanomaisesta, ei ollut kyse. Ei näkynyt kovin montaa kylttiä ja banderollia, kuten mielenosoituksissa yleensä, lähinnä huppupäisiä anarkisteja ja vandaaleja. Miten anarkistit ja vandaalit olisivat ilmaisseet mielensä? Vain näyttäytymällä huppupäisinä Helsingin keskustassa? Ja mihinkähän niitä rautapamppuja olisi käytetty? No tietysti ikkunoiden särkemiseen. Sitähän nähtiin jo vappuna (ainakin EK:n syytön ikkuna taisi kärsiä) ja Taiteiden yönäkin.
Se, että mukana oli vain muutama pamppu, ei tarkoita, etteikö kulkue olisi ollut aseistautunut. Jos pamppuja olisi ollut 30, kaikille ei olisi riittänyt rikottavaa. Muutama pamppu riittää varsin hyvin vastaantulevien ikkunoiden ja autojen vahingoittamiseen.
Taiteiden yönä poliisi teki sen virheen, että päästi vandaalit vandalisoimaan. Tällä kertaa poliisi hoiti tehtävänsä jämptisti ja ennaltaehkäisevästi, kuten pitääkin.
Toivottavasti seuraavaa "mielenosoitusta" ei tule eikä anneta tulla.

Tapio Laakso said...

Siis ihan ok eristää parisataa paikalle sattumalta päätynyttä ihmistä useiksi tunneiksi ja heittää useita ulkopuolisia putkaan ennalta ehkäisemisen nimissä?

Nikke said...

Parahin Henry, oletko botti? Sama kommentti löytyy minun blogistani.