25.4.06

Hoitorobotit ja sosiaaliset innovaatiot

Toimittajaystäväni kertoi, että Suomessa käytetään huomattavia summia valtion tutkimustukea hoitorobottien kehittelyyn. Ajatuksena on, että tulevaisuudessa vanhukset voisivat asua kotona, kun on robotti passaamassa.

Esimerkki kuvaa valitettavan hyvin sitä, mistä puhutaan, kun puhutaan innovaatioista ja tietopohjaisesta taloudesta. Prioriteetit ovat kovassa teknologiassa - roboteissa, lentävissä autoissa tai fuusiovoimassa. Sosiaaliset innovaatiot ovat sen sijaan jääneet paljon vähemmälle huomiolle.

Vanhuksilla yksi eniten kurjuutta aiheuttavista asioista on yksinäisyys. Ellei tekoälytutkimus tee jotain valtaisia harppauksia lähiaikoina, hoitoroboteista tuskin on asian korjaajiksi. Yhteisöllisten asumisratkaisujen mahdollistaminen sen sijaan tarjoaisi korjausta asiaan Tämän tyyppisiä innovaatioita ja uusia ratkaisuja pitäisi miettiä nimenomaan sosiaalisektorilla.

Informaatioteknologisen kumouksen keskeinen sisältö on ollut nimenomaan sosiaalinen. Uusi teknologia on mahdollistanut täysin uudet kommunikaation tavat ja muodot. Viestintä ilman rajoja on paljon hienompaa kuin ruokaa tekevät robotit, joista 1950 scifi-unelmissa haaveiltiin.

No comments: