4.4.06

Ay-aktivisti Valery Alzaga Sosiaalifoorumissa

Meksikolais-yhdysvaltalainen ay-aktivisti Valery Alzaga vieraili ViNOn kutsusta Suomen Sosiaalifoorumissa 1.-2.4. Alzaga toimii Yhdysvaltojen palvelualojen ammattiliitto SEIU:ssa (Service Employyes International Union) ja on ollut aktiivinen erityisesti Justice for Janitors -kampanjassa siivoojien oikeuksien puolesta. Alzaga on ollut organisoimassa vastaavaa kampanjaa myös Lontoossa ja nyt hän on Hampurissa organisoimassa vartioita.

Valeryn kanssa hengaaminen oli erinomaisen innostavaa. Sitä valitettavan harvoin tapaa ihmisiä, jotka todella saavat uskomaan, että suurellekin vallalle on todella mahdollista pistää kampoihin.

Alzaga on tehnyt töitä erityisesti siirtolaisten kanssa (itsekin Meksikosta Yhdysvaltoihin muuttaneena) ja nimenomaan hyvin epävarmoissa olosuhteissa työskentelevien kanssa (esim. siivoojat ja vartijat). Merkittävä osa esimerkiksi latinosiivoojista Yhdysvalloissa on paperittomia siirtolaisia. Justice for Janitors -kampanjan merkitys ei ole ollut aiva pieni siinäkään, että viime aikoina Yhdysvalloissa on nähty satojen tuhansien ihmisten mielenosoituksia, jotka ovat vastustaneet Bushin aikomuksia kriminalisoida paperittomat siirtolaiset.

SEIU:n toimintatapa on on varsinainen antiteesi sille mitä monet suomalaiset ammattiliitot ovat. Järjestäytyminen tapahtuu jäsenlähtöisesti alhaalta ylös. Liitto ei ole instituutio ja palveluntarjoaja, johon otetaan yhteyttä, kun tulee ongelmia vaan aidosti jäsentensä pyörittämä. Organisaattorit menevät suurinpiirtein ovelta ovelle puhumaan ihmisten kanssa.

SEIU:n kohteena ovat erityisesti globaalit palvelualojen suuryhtiöt, joita vastaan ammattiliitto toimii erittäin älykkäästi ja strategisesti. Analyysin pohjana on tietenkin se havainto, että palveluita on paha siirtää Kiinaan. Siivouksen voi ulkoistaa vaikka sadan alihankkijan kautta, mutta kyllä ne siivojat siellä rakennuksessa silti ovat. Kohteiden kimppuun käydään mahdollisimman monelta suunnalta. Simppelein kuvio on tietysti mennä ketjun huipulle. DeutscheBank voi olla hyvinkin pelätä maineensa puolesta, jos firmaa siivoavat, alihankkijoiden alistamat ihmiset päättävät tehdä asialle jotain. DeutscheBankilla on asiakkaita jne.

Vaikka palveluita ei voikaan siirtää Kiinaan niin myös palvelualoilla on huomattu, että globaalien työtaisteluiden luominen olisi välttämätöntä. Lakko New Yorkissa ei hetkauta, jos 95% rahavirrasta tulee firman kassaan muualta. SEIU on siis lähtenyt voimakkaasti kansainvälistymään. Tämän vuoksi Valery Alzagakin on nyt Euroopassa. Tällä saralla ehkä kiinnostavin saavutus on Securitaksen kanssa äskettäin solmittu globaali puitesopimus, joka takaa yhtiön 225000 työntekijälle oikeudet järjestäytymiseen kaikkialla maailmassa. Tarkemmin: UNI signs global agreement with Securitas

Työntekijöiden tilanne Yhdysvalloissa on tietysti aivan toinen kuin monissa Euroopan maissa. Yksi keskeinen taistelu on saada työpaikat takaamaan terveydenhuolto työntekijöilleen - julkista terveydenhuoltoa kun ei juuri ole. Euroopassa monet sanovatkin Alzagalle, että ei tänne kannata Usasta tulla puhumaan, täällä on ihan eri tilanne. Kuitenkin juuri Yhdysvaltojen mallia yritetään tarjota myös Eurooppaan "kilpailukyvyn parantamiseksi". Jos täällä standardit vedetään alas, se ei lupaa mitään hyvää loppuosalle maailmasta.

Myöskään Euroopassa kaikkien tilanne ei ole aivan niin turvallinen kuin ylimalkainen vertailu Yhdysvaltoihin saati muihin kehitysmaihin voisi antaa ymmärtää. Prekaariset työt lisääntyvät ja olemassa olevien lakien sivuuttaminen ei ole kovinkaan epätavallista. Ranskassa tehty lakiesitys alle 26-vuotiaiden irtisanomissuojan lakkauttamisesta kuvaa hyvin meneillään olevaa suuntausta. Lisäksi Euroopassa elävät siirtolaiset ovat aivan yhtä vaikeassa tilanteessa kuin Yhdysvalloissakin. Paperittomia on EU:n alueella arviolta kuusi miljoonaa.

Alzaga linkittää kamppailun siirtolaisten oikeuksien puolesta suoraan globaaliin oikeudenmukaisuuteen. Paremmat palkat ja oikeudet siirtolaisille merkitsevät entistä suurempaa rahavirtaa myös lähtömaihin eli aivan suoraa etelän ja pohjoiden välisen vaurauden uudelleen jakamista.

No comments: